Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Uutiset Lapset tapasivat EU-komission puheenjohtajan Barroson
Sivun toiminnot

Lapset tapasivat EU-komission puheenjohtajan Barroson

Suomen Lasten Parlamentin edustajat Jesse Kosonen, 12 ja Aleksi Pöytäkangas, 15 veivät tiistaina lasten viestin köyhyydestä EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barrosolle yhdeksän muun eurooppalaisen lapsen kanssa.

Lasten viestiä oli tiistaina kuulemassa myös EU-parlamentissa europarlamentaarikot Hannu Takkula ja Satu Hassi sekä EU:n osallisuudesta vastaava komissaari László Andor.

Lasten kuunteleminen, yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen, liikkumiseen ja terveydenhuoltoon sekä syrjäytymisen ehkäisy ovat lasten mielestä keskeisimmät keinot köyhyyden ehkäisemiseen. Viesti muotoutui viime vuonna Eurochildin järjestämässä lasten eurooppalaisessa köyhyystapahtumassa. Tiistain tapaaminen oli osa Eurochildin lapsiköyhyyskampanjan päätöstapahtumaa.

Suomen Lasten Parlamentin edustajat ovat keskustelleet aiheesta lasten kesken, ja europarlamentaarikkojen sekä lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan kanssa. Lapset ovat huolissaan lapsiköyhyyden lisääntymisestä. Köyhyyskierteen alkaminen jo lapsuudessa altistaa syrjäytymisen ja syrjimisen kierteelle, ja vaikuttaa lapsen elämään ja kaverisuhteisiin.

Suomalaiset lapset haluavat, että lasten ja perheiden taloudellista tilannetta parannetaan ja lapsille tarjotaan mahdollisuus ilmaisiin harrastuksiin.