Pohjoismainen julkaisu lasten osallisuudesta
Pohjoismaiden ministerineuvosto julkaisi kirjan lasten ja nuorten osallisuudesta yhteiskunnassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Suomen Lasten Parlamentti esitellään kirjassa esimerkkinä lasten verkkopohjaisesta vaikuttamiskanavasta ja Tampereen Lasten Parlamentti paikallisen kuulemisen mallina.
Kirjan 23 artikkelissa pohditaan, miten lapset ja nuoret saadaan erilaisten toimien kautta osallistumaan päätöksiin, joilla on merkitystä niin heidän elämänsä kuin yhteiskunnankin kannalta.
Lapsia ja nuoria halutaan osallistaa arkipäivän tärkeiden alueiden, kuten lastentarhan ja koulun, kulttuurin, vapaa-ajan, lähiympäristön ja jopa poliittisen osallistumisen avulla. Muutamassa artikkelissa pohditaan myös tärkeää kysymystä siitä, miten kehitysvammaisia lapsia ja nuoria voidaan auttaa saamaan äänensä kuuluviin.
– Kirjassa keskitytään lapsen oikeuksiin erityisesti osallistamisnäkökulmasta. Tähän otetaan kantaa myös lapsen oikeuksien sopimuksen 12.:ssa artiklassa, jossa todetaan, että lasta on kuultava ja hänelle on annettava mahdollisuus ilmaista mielipiteensä häntä koskevissa asioissa, tutkija Aina Winsvold norjalaisesta kasvua, hyvinvointia ja ikääntymistä tutkivasta laitoksesta NOVAsta toteaa.
Winsvold on vastuussa kirjahankkeesta yhdessä työtoverinsa Anne Solbergin kanssa.
Kirjoittajat toivovat, että kirjan esimerkit toimivat innoituksena ja apuna muille lasten ja nuorten kanssa työskenteleville.
Suomen Lasten Parlamentin ja Tampereen Lasten Parlamentin artikkelin ovat kirjaan kirjoittaneet Rauna Nerelli (lapsen oikeuksien koordinaattori, Suomen Lasten Parlamentin kanslia) ja Miia Nivala (nuoriso-ohjaaja, lasten vaikuttaminen, Tampereen kaupunki). Muut suomalaiset kirjoittajat ovat Johanna Barkman Pesäpuu ry:stä, tutkija Marketta Kyttä sekä rehtori Jari Andersson Sastamalasta ja tutkija Anu Gretschel.
Kirja on tarkoitus julkaista suomeksi vuoden 2010 aikana. Yhteisskandinaavinen julkaisu on jo ladattavissa ilmaiseksi Pohjoismaiden ministerineuvoston sivuilla.
Lisätietoa kirjasta:
Aina Winsvold, NOVA (Norsk institutt for forskning om oppvekst, velferd og aldring), aina.winsvold@nova.no
NOVA on laatinut julkaisun Pohjoismaiden ministerineuvoston Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean (NORDBUK) pyynnöstä.