Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Uutiset Kutsu alakoululaisten kuvataidekilpailuun 2011
Sivun toiminnot

Kutsu alakoululaisten kuvataidekilpailuun 2011

Lasten äänen kuuluminen voi toteutua monin eri tavoin. Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto ja Suomen Lasten Parlamentti toteuttavat yhteistyössä kuvataidekilpailun, jonka tarkoituksena on lisätä koululaisten EU-tietämystä Suomessa sekä edistää lapsen oikeutta osallistua ja tulla kuulluksi. Suomen Lasten Parlamentin edustajat ovat osallistuneet kilpailun 'Yhdessä'- teeman ja perustelujen pohdintaan. Tuusulan edustajan Anna Saarisen ehdotus valittiin valtakunnallisen kuvataidekilpailun aiheeksi: "Ollaan yhdessä- pienet ja suuret ovat samanarvoisia!"


Annan perustelut aiheelle:  


 "Ollaan yhdessä - pienet ja suuret ovat samanarvoisia!"

 "Yhdessä olo on tärkeää. Yhdessä ja samanarvoisesti, silloin kaikilla on hyvä olla. Ei ole merkitystä sillä onko pieni tai suuri. Yhdessä olemme enemmän. Ei ole merkitystä iällä, sukupuolella tai sillä kuka olen tai missä asun. On vain pieniä ja suuria ihmisiä, pieniä ja suuria maita ja kansoja, on myös pieniä ja suuria meriä, eläimiä ja luontoa. Yhdessä ja samanarvoisesti, silloin kaikilla ja kaikkialla on hyvä olla." 

 - Anna Saarinen, 12 v.  Tuusula


Kilpailun aihe
"Ollaan yhdessä -pienet ja suuret ovat samanarvoisia!"

Kenelle ?
Kuvataidekilpailu on valtakunnallinen ja se on tarkoitettu alakoulujen 1. - 6. luokkien oppilaille. Kilpailussa on kaksi sarjaa: 1. - 3. luokat ja 4. - 6. luokat.

Kilpailuaika
Kilpailuaika on helmi- ja maaliskuu 2011 ja viimeinen jättöpäivä on 31.3.2011 (postileima).

Kilpailutyöt
Työt lähetetään Suomen Lasten Parlamenttiin osoitteeseen:

Emilia Koivunen/kuvataidekilpailu
Suomen Lasten Parlamentin säätiö
Asemapäällikönkatu 1
00520 Helsinki

Kukin luokka voi lähettää yhden työn. Luokan oppilaat valitsevat yhdessä, mikä työ lähtee kilpailuun. Töiden tulee olla A4- tai A3- kokoisia. Toteutustavan ja -materiaalit voi valita vapaasti.

Arviointilautakunta
Suomen Lasten Kilpailun arviointilautakunnassa on viisi jäsentä. Suomen Lasten Parlamentin edustajina ovat Anna Saarinen Tuusulasta, Jannica Savander Kauniaisista ja Santeri Oksanen Espoosta sekä aikuisina Euroopan parlamentin jäsen (nimi vahvistuu myöh.) ja kansanedustaja Sanna Lauslahti.  

 

Voittajatöiden näyttely
Kuvataidekilpailun voittajatyöt asetetaan näytteille Eurooppa-taloon Helsinkiin. Töiden näyttely tulee kiertämään ympäri Suomea.  


Lisätietoja kilpailun sihteeristö:
- Euroopan parlamentti, Jaana Immonen:
jaana.immonen@europarl.europa.eu, puh. 09-622 0450 ja

- Suomen Lasten Parlamentti, Sinikka Mäntysalo-Lamppu:
sinikka.ml@lastenparlamentti.fi, puh. 045 128 3553


Lue lisää allaolevista liitteistä sekä osoitteesta:

http://www.europarl.fi/view/fi/tapahtumat/kuvataidekilpailu_2011.html

Kutsukirjeet ja säännöt suomeksi ja ruotsiksi.

2011_kuvataidebanneri.jpg