Kodeille
YLEISTÄ PARLAMENTIN KAKSIVUOTISKAUDESTA
Tulevalla kaudella Parlamentin toimintaa kehitetään saatujen kokemusten pohjalta. Valmisteilla on myös kaikille lapsille suunnattu osallisuusympäristö.
Suomen Lasten Parlamentin edustajat eri puolilla Suomea toimivat ympäri vuoden verkkoparlamentissaan. Edustajakausi on kaksi vuotta riippumatta lapsen iästä.
Edustajista koostuvat hallitus ja valiokunnat ovat kokoontuneet viikoittain chatteihin. Verkkoistuntoja järjestetään 2-3 kertaa vuodessa.
Lataa aiemman kauden raportti toiminnasta tästä.
Koti voi tukea edustajaa siinä, että edustajalle annetaan häiriötön mahdollisuus osallistua hänelle kuuluviin kokouksiin Parlamentissa. Mikäli esimerkiksi ruokailu järjestetään kotona siten, että lapsen on poistuttava kesken kaiken kokouksesta niin voi olla, että lapsen ei ole helppoa pysyä porukassa.
Edustajille on rakennettu verkkoon oma, ei-kaupallinen verkkoparlamentti, joka ei ole julkinen. Toiminnan päärahoittajana toimii opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä kuntien kanssa. Istuntokausi koostuu erilaisista ajanjaksoista.
Lapset voivat osallistua asioiden valmisteluun ja keskusteluun ympäri vuoden. Valmistelu tapahtuu Parlamentin yleisessä keskustelussa, valiokunnissa tai esimerkiksi teemakeskusteluissa ja verkkotapaamisissa päättäjien kanssa.
Työskentely on tapahtunut varsinaisen kouluajan jälkeen. Lapset osallistuvat verkossa chattien ja keskustelujen lisäksi vuosittain muutamaan verkkoistuntoon sekä muun muassa kyselyihin.
Työskentely on tapahtunut varsinaisen kouluajan jälkeen. Lapset osallistuvat verkossa chattien ja keskustelujen lisäksi vuosittain muutamaan verkkoistuntoon sekä muun muassa kyselyihin.
Jokainen edustaja on voinut vaikuttaa oman aktiivisuutensa tasoon ja tiheyteen. Monet edustajat ovat olleet kokouksissa kuitenkin viikoittain. Lomakausina verkkoparlamentin toiminta hiljenee.
Tulevalla kaudella Parlamentin toimintaa kehitetään saatujen kokemusten pohjalta. Valmisteilla on myös kaikille lapsille suunnattu osallisuusympäristö.
Lisätietoa Parlamentin toiminnasta löytyy kohdasta valtakunnallinen toiminta.