Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Valtakunnallinen toiminta Istunnot lasten silmin
Sivun toiminnot

Istunnot lasten silmin

Suomen Lasten Parlamentin viime kauden edustajat, tämän kauden lähettiläät tekivät juttuja täysistunnoista syksyllä 2010. Katso kuvia istunnoista ja lue, miten edustajat ja lähettiläät kokivat istunnot ja miltä vaikuttaminen lapsista ja nuorista tuntuu.

Suomen Lasten Parlamentin vuoden 2010 ensimmäinen täysistunto pidettiin Varkaudessa 15.11. Vuonna 2010 istunnot olivat  poikkeuksellisesti viidellä eri paikkakunnalla eli kaikki edustajat eivät tapaa toisiaan.

Alueellisten istuntojen tavoitteena on kiinnittää huomio siihen, miten lapsia kuullaan paikallisesti ja alueellisesti.

Pieksämäkeläinen Eveliina, 12, odotti Varkauden istunnolta uusien ihmisten tapaamista ja uusien kavereiden saamista. Hän ajatteli täällä käsiteltävän lähinnä samoja asioita kuin mistä nettichateissa oltiin aiemmin puhuttu. Tähän mennessä Eveliina on jo ehtinyt käydä ryhmäkeskusteluja mm. netissä vaikuttamisesta.  Päivä on ollut mukava ja odotukset ovat toteutuneet: hän on tavannut vanhoja tuttuja Helsingin istunnosta viime vuodelta sekä saanut uusia kavereita.
Maiju

Antti, 11 vuotta Kiteeltä ja 11-vuotiaat Eetu ja Daniel Kesälahdelta odottivat, että valiokunnissa verkossa keskustelluiden aiheiden ratkaisuista päätettäisiin paikan päällä. Tähän mennessä pojat ovat ryhmissä keskustelleet muun muassa lasten hyvinvoinnista ja terveyden edistämisestä. Pojat ovat saaneet uusia kavereita ja se on ollut heistä parasta. He kertovat fiiliksien olevan kaikin puolin hyvät.
Susanna

9-vuotias Etti Savonlinnasta ajatteli, että Varkauden istuntoon tulisi enemmän väkeä. Tähän mennessä tehtäviin on kuulunut ryhmän kanssa keskustelu kunnan esityslistan aiheista. Niiden lisäksi Etti olisi vielä halunnut puhua enemmän parlamentin syksyn verkkoistunnon asioista. Yleiset odotukset ovat kuitenkin täyttyneet, ja päivä on sujunut hyvin.
Maiju

Toimin juontajana Varkauden avausosuudessa ja toivotin kaikki omasta puolestani tervetulleeksi. Hain halukkaita edustajia videoneuvotteluun. Haastateltavia ilmoittautui yllättävän paljon. Haeskelin halukkaista ja heitä ilmoittautui runsaasti. 
Iita 

Osallistun toisen lähettilään Susannan kanssa istunnossa samaan ohjelmaan eli aamulla osallistuin ryhmien työskentelyyn. Iltapäivällä haastattelin Susanna kanssa edustajia. Itse teen Suomen Lasten Parlamentissa sarjakuvia lasten asioista ja voin vaikuttaa niiden kautta.
Tuntui että lapset olivat tietoisempia, kuin me edelliskaudella. He osasivat kertoa mitä mieltä ovat, he olivat tosi päteviä.
Maiju 

Osallistuin aamupäivällä lasten ryhmien työskentelyyn. Kävimme läpi nettikaupunkia, millainen siitä tulee ja ketä sinne tulee. Iltapäivällä teimme haastatteluja.  Minusta oli kiva kysellä ja kuulla mitä edustat kertoivat. Oli mukavaa selvästi, kun heidät huomioitiin. Näin tuntui kun tein haastatteluja.
Susanna

Haastattelijoina ja juttujen tekijöinä Varkauden istunnossa olivat Suomen Lasten Parlamentin lähettiläät eli viime kauden edustajat Maiju 15v., Susanna 13v. ja Iita 13v.

Lue lisää juttuja istunnon tunnelmista ja haastatteluista sivun vasemman valikon kautta.