Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Valtakunnallinen toiminta Istunnot lasten silmin Tunnelmia ja haastatteluja Varkauden istunnosta 2
Sivun toiminnot

Tunnelmia ja haastatteluja Varkauden istunnosta 2

Suomen Lasten Parlamentin vuoden ensimmäinen täysistunto pidettiin Varkaudessa 15.11. Tänä vuonna istunnot on poikkeuksellisesti viidellä eri paikkakunnalla eli kaikki edustajat eivät tapaa toisiaan. Alueellisten istuntojen tavoitteena on kiinnittää huomio siihen, miten lapsia kuullaan paikallisesti ja alueellisesti.

Haastattelijoina ja juttujen tekijöinä Varkauden istunnossa olivat Suomen Lasten Parlamentin lähettiläät eli viime kauden edustajat Maiju 15v., Susanna 13v. ja Iita 13v. Lähettiläät kertovat myös omasta tehtävästään istunnossa.

Pieksämäkeläinen Eveliina, 12, odotti Varkauden istunnolta uusien ihmisten tapaamista ja uusien kavereiden saamista. Hän ajatteli täällä käsiteltävän lähinnä samoja asioita kuin mistä nettichateissa oltiin aiemmin puhuttu. Tähän mennessä Eveliina on jo ehtinyt käydä ryhmäkeskusteluja mm. netissä vaikuttamisesta.  Päivä on ollut mukava ja odotukset ovat toteutuneet: hän on tavannut vanhoja tuttuja Helsingin istunnosta viime vuodelta sekä saanut uusia kavereita.
Maiju

Antti, 11 vuotta Kiteeltä ja 11-vuotiaat Eetu ja Daniel Kesälahdelta odottivat, että valiokunnissa verkossa keskustelluiden aiheiden ratkaisuista päätettäisiin paikan päällä. Tähän mennessä pojat ovat ryhmissä keskustelleet muun muassa lasten hyvinvoinnista ja terveyden edistämisestä. Pojat ovat saaneet uusia kavereita ja se on ollut heistä parasta. He kertovat fiiliksien olevan kaikin puolin hyvät.
Susanna

Haastattelin savonlinnalaista Mariaa, joka on 13-vuotias. Hän on toista kertaa mukana täysistunnossa. Hän odotti suurta istuntoa, johon tulisivat kaikki Suomen edustajat. Varkaus yllätti vain n. 60 edustajalla plus saattajilla. Marian ryhmässä on aamupäivän aikana keskusteltu Lasten nettikaupungin perustamisesta, kuten millainen se olisi, ketä siellä olisi, tms. Parasta Marian mielestä on ollut mielenkiintoiset keskustelut ja uudet kaverit.
Susanna

9-vuotias Etti Savonlinnasta ajatteli, että Varkauden istuntoon tulisi enemmän väkeä. Tähän mennessä tehtäviin on kuulunut ryhmän kanssa keskustelua kunnan esityslistan aiheista. Niiden lisäksi Etti olisi vielä halunnut puhua enemmän parlamentin syksyn verkkoistunnon asioista. Yleiset odotukset ovat kuitenkin täyttyneet, ja päivä on sujunut hyvin.
Maiju

Toimin juontajana Varkauden avausosuudessa ja toivotin kaikki omasta puolestani tervetulleeksi. Hain halukkaita edustajia videoneuvotteluun. Haastateltavia ilmoittautui yllättävän paljon. Haeskelin halukkaista ja heitä ilmoittautui runsaasti. 
Iita 

Osallistun toisen lähettilään Susannan kanssa istunnossa samaan ohjelmaan eli aamulla osallistuin ryhmien työskentelyyn. Iltapäivällä haastattelin Susanna kanssa edustajia. Itse teen Suomen Lasten Parlamentissa sarjakuvia lasten asioista ja voin vaikuttaa niiden kautta.
Tuntui että lapset olivat tietoisempia, kuin me edelliskaudella. He osasivat kertoa mitä mieltä ovat, he olivat tosi päteviä.
Maiju 

Osallistuin aamupäivällä lasten ryhmien työskentelyyn. Kävimme läpi lasten nettikaupunkia, millainen siitä tulee ja ketä sinne tulee. Iltapäivällä teimme haastatteluja.  Minusta oli kiva kysellä ja kuulla mitä edustat kertoivat. Oli mukavaa selvästi, kun heidät huomioitiin. Näin tuntui kun tein haastatteluja.
Susanna