Lasten vaikuttamistoiminnan raportti
13 Suomen Lasten Parlamentin lapsiedustajaa luovutti raportin lasten vaikuttamistoiminnasta eduskunnalle keskiviikkona 13.5.2009. Raportissa kuvataan valtakunnallisen ja ympärivuotisen lasten vaikuttamiskanavan ensimmäisen kauden toimintaa.
Lasten lähetystön vastaanotti Lasten Parlamentin eduskunnan neuvottelukunta kansanedustaja Thomas Blomqvistin johdolla.
Lataa raportti lasten vaikuttamistoiminnasta tästä.
Lataa Suomen Lasten Parlamentin kevään 2009 verkkotäysistunnon alustavat päätökset tästä.
Kuvia eduskunnasta tästä.
Suomen Lasten Parlamentin puheenjohtaja Silva Järvinen, 12, ja kaksitoista Parlamentin lapsiedustajaa vetosivat tilaisuudessa päättäjiin muun muassa lasten ja nuorten terveyden parantamiseksi. Lapset ovat ilmaisseet huolestuneisuutensa erityisesti kouluterveydenhoitajan vähäisistä käyntikerroista sekä homekoulujen vaikutuksesta lasten terveyteen.
Lasten aloitteet ja niistä tehdyt alustavat päätökset on koottu Lasten Parlamentin kevään kaksiviikkoisen, internetissä pidetyn istunnon aikana huhtikuussa. 259 kunnan nimittämät lapsiedustajat ovat saaneet esittää aloitteita sekä keskustella niistä ennen äänestystä. Kiihkeimmät keskustelut käytiin terveyden lisäksi ilmastonmuutoksen torjumisesta, tulevaisuuden koulusta sekä lasten yhdenvertaisista harrastusmahdollisuuksista. Tilaisuuden lopuksi Suomen Lasten Parlamentti haastoi kaikki kansanedustajat tekemään Kättä päälle -sopimukset lapsen hyväksi YK:n Lapsen oikeuksien 20-vuotisjuhlavuoden 2009 aikana.
Kättä päälle on kirkollisten palvelujärjestöjen kaikille avoin haastekampanja, jonka tavoitteena on, että jokaista suomalaista lasta kuullaan tänä vuonna lapsiystävällisemmän Suomen rakentamiseksi. Viestikapula on lähtenyt huhtikuussa arkkipiispa Jukka Paarman ja puhemies Sauli Niinistön omista sopimuksista ja etenee piispoille ja ministereille. Nyt puolestaan Lasten Parlamentin edustajat haastavat Kimi Uosukaisen, 13, aloitteesta kansanedustajat tekemään konkreettisen sopimuksen lasten kohtaamisen ja osallisuuden edistämisestä.
Tiedostot:
Suomen Lasten Parlamentin kevään 2009 verkkotäysistunnon päätökset
443.1 kB
Raportti lasten vaikuttamistoiminnasta 2008 - 2009
4.7 MB