Lataa Yhteen kuulutaan -laulu
Yhteen kuulutaan on Suomen Lasten Parlamentin edustajien (Elina, Nelli, Oona, Petra, Samuli, Sofia ja Veikko) tekemä laulu, jonka lähtökohta on lapsen oikeuksissa lasten silmin. Viesti on suunnattu sekä lapsille että aikuisille.
Lapset saivat vapaat kädet sanoittamiseen ja säveltämiseen muusikon opastuksella.
Laulu sopii esitettäväksi koulun aamunavaukseen, työpaikan palaveriin tai seminaariin sekä mihin tahansa muuhun lasten tai aikuisten tilaisuuteen esimerkiksi lapsen oikeuksien päivän 20.11. tai itsenäisyyspäivän aikoihin.
Sen voi esittää mp3-tiedostona, Youtube-videona tai nuottien ja sanojen avulla omana esityksenä. Videolla on mukana lasten ajatuksia laulun tekemisestä ja sanomasta.
Lataa laulu tästä kuunneltavaksi tai esitettäväksi!